6.5.2011

Kahdeksan viikkoa avajaisiin

Nyt näyttelyn valmistelut ovat lähteneet todenteolla käyntiin. Aikaa on melko tarkkaan kahdeksan viikkoa ja taas on aika paljon tehtävää. Pihan siivousta jatketaan siitä mihin viime vuonna jäätiin. Viikon vanhassa kuvassa on menossa kerrosaitan taakse ja aittojen alle kertyneiden pöniköiden ja muun roinan siivousta.

Viereisen torniaitan uusitut alahirret paistavat vielä vaaleina. Autossa minulla on pala vanhaa hirttä värimallina maalikauppiasta varten. Yritän löytää saman sävyistä punamultaa näihin aittoihin, vaikka aitat tulee maalattua jokapuolelta. Silmä on tottunut vanhaan sävyyn, joten siitä lähdetään. Torniaitan katto pitäisi myös laittaa kuntoon vuotaneesta kohdasta ennen näyttelyä.

Lähtötilanne tämänvuotiseen näyttelyyn on selvästi parempi kuin viime vuonna, jolloin kaikki alkoi sahan kanssa ryteikköä perkaamalla ja kaikenlaista rempallaan ollutta ojentaessa. Nyt pihatöiden kanssa pääseen huomattavasti helpommalla, vaikka multakuorman levitystä yms. nurmikon laittoa on ohjelmassa ihan yllinkyllin.

Pientä lisähommaa ja mylläkkää tulee kesän aikana, myös siitä kun talo liitetään kunnalliseen vesijohtoverkkoon. Mutta onneksi tämä touhu tapahtuu talon toisella puolella, eikä lainkaan aittojen lähellä. Joten näyttely rauha on tältä osin turvattu.

Sellainen kutina on jo tässä vaiheessa että tämän vuotisesta tulee parempi näyttely kuin viime vuotisesta, kun asioita on jo kertaalleen harjoiteltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti