Isäni Simo Hannula muutti Sammatiin vuonna 1983 ja hankki pienen "Maulan papan syytinki mökkinä" tunnetun maapaikan. Vuonna 1940 rakennettu "rintamamies tyyppinen" pieni rakennus laajennettiin ateljeetaloksi ja paikalle siirrettiin ensimmäinen aitta isän syntymäkodin Hannulan maalaistalon pihalta Keski-Suomesta Konginkankaan Liimattalan kylästä.
Kyseessä oli Piikain Aittana tunnettu pieni ulkorakennus, jota käytettiin aikanaan mm. Hannulan maatilan palvelusväen kesä-asuntona. Ikää Piikain Aitalla noin puolen toista sataa vuotta, mahdollisesti jopa reilut 200-vuotta, sillä Keski-Suomeen Hannulaan jäi toinen vastaavanlainen rakennus, josta löytyy merkinnät 1790-luvulta. Täyttä varmuuta Piikain Aitan iästä ei kuitenkaan ole. (Piikain Aittaa kutsutaan välillä myös Simon Aitaksi, koska siinä esitellään nyt kesänäyttelyissä Simo Hannulan tuotannon eri puolia.)
Seuraavaksi paikalle siirrettiin kerralla kolme aittaa vuosina 1987-88. Keski-Suomesta Hannulasta saapui vielä toinen kaksikerroksinen aittarakennus vuodelta 1885. Alunpitäen tämä rakennus oli palvellut maatilan "vaate-aittana". Nykyisin aittaa kutsutaan Kerrosaitaksi ja vain sen alakerta on näyttelykäytössä jyrkkien portaiden takia. Kerrosaitan viereen pystytettiin satavuotias vanha riihi. Sen isä osti lähistöltä Sammatista Aarne ja Vieno Heinoselta. Vuonna 1995 riihen katolle rakennettiin lasi-ikkunallinen pieni torni, jotta valo pääsisi paremmin rakennuksen sisälle. Tästä syystä rakennusta kutsutaan Torniaitaksi. Kolmas 1987-88 siirretyistä aitoista oli pieni Kaluaitaksi ristitty rakennus. Myös tämä reilut satavuotias rakennus siirrettiin paikalle Sammatista, Lammin Talon suunnasta. Aitta on koristeltu erilaisin työkaluin, kauhoin ym tarvekaluin.
Ajatus jokavuotisten kesänäyttelyiden pitämisestä aitoissa syntyi 1993, jolloin järjestettiin kokeiluluontoisesti ensimmäinen näyttely. "Taidetta Wanhoissa Aitoissa" pari-kolme viikkoisten kesänäyttelyiden saaman hyvän vastaanoton innoittamana vuonna 1995 aittoihin asennettiin spottivalaisimet ja seuraavana vuonna paikalle veistettiin (Ratilainen) kattoikkunalliseksi näyttelytilaksi vielä yksi, viides aitta vanhan mallin mukaan. Aittaa koristaa pieni vellikello, josta aitan nimi "KelloAitta".
Näyttelyissä oli yleensä mukana jokin vieraileva käsityöläinen tai taiteilija, kuten nukketaiteilija Raija Puonti ja Sammattilainen käsityöläinen Pirkko Heikkilä Ryijyineen. Vuonna 1998 näyttelytoiminta kuitenkin loppui isän, Simo Hannulan väsyttyä jokavuotisiin järjestelyihin.
Näyttelyissä oli yleensä mukana jokin vieraileva käsityöläinen tai taiteilija, kuten nukketaiteilija Raija Puonti ja Sammattilainen käsityöläinen Pirkko Heikkilä Ryijyineen. Vuonna 1998 näyttelytoiminta kuitenkin loppui isän, Simo Hannulan väsyttyä jokavuotisiin järjestelyihin.
Kahdentoista vuoden tauon jälkeen näyttelytoiminta on lähtenyt jälleen käyntiin Pekka Hannulan toimesta ja TaideAitat nimisenä, heinäkuisena neljä viikkoisena tapahtumana ajanmukaisine Facebook-ryhmineen ja blogeineen. Toiminta jatkuu alkuperäisen idean kaltaisena, joskin vierailevat taiteilijat ovat jatkossa lähinnä kuvataiteilijoita.
Vuonna 2013 on näyttelyn perustamisen 20v -juhlavuosi tai tauon jälkeen neljäs näyttely ja kaikenkaikkiaan kymmenes aittanäyttely.
Vuonna 2013 on näyttelyn perustamisen 20v -juhlavuosi tai tauon jälkeen neljäs näyttely ja kaikenkaikkiaan kymmenes aittanäyttely.
Kommentit ja muistikuvat 90-luvun näyttelyistä ovat tervetulleita.
Onnellinen
VastaaPoistamuistelmapätkä taideaittojen syntyajoilta
Tuntui mukavalta lukea, että Sammatissa muistellaan 90-luvun näyttelyitä hyvillä mielin. Idea syntyi Simon synnyinseudulla Sumiaisissa. Siellä tekstiilitaiteilija Riitta Hytösen ”kartanon” aittanäyttelyisssä Simo sai juhlistaa 60-vuotista elämäntaIvaltaan vuonna 1992. Unohtumaton näyttelykokemus innosti minua kovin ja pikkuhiljaa sain Simonkin rohkaistua kokeilemaan omaa näyttelyä Sammatissa. Simo sai keskittyä taulujen tekoon ja viikonloppuna puuhasimme yhdessä näyttelyasioita. Hoidettavien asioiden paljous yllätti meidät ensikertalaiset ja paniikki iski ennen avajaisia, Hädissäni soitin Peppi-tyttärelle, hän sai ihmeeksebi järjestettyä pari kesälomapäivää sännätäkseen Sammattiin. Apuun tulivat myös hienot ihmiset, Simon ystävät hyvässä ja hädässä Tuula Leppäsalo ja miehensä Jussi. Porukalla touhuttiin, ilo pinnassa ja onnistuttiin. Avajaisissa oli luonto ihanimmillaan, aitan nurkalla Juottonen soitteli haitariaan, pitkällä pukkipöydällä Tuulan herkut, kahvit, limskat, salaperäinen booli ja hyvää tahtoa säteilevä iloinen juhlaväki yhdessä loivat ikimuistoisen tunnelman. mistä kaikenlainen ” jäykkä taidepönötys” haipui kesäillan ihanuuteen.
Näyttelyn onnistuminen innostutti laajentamaan näyttelytoimintaa. Touhua oli riittämiin koko kesälomani ajaksi. Loppumaton työmaa oli myös Simon kaivauttaman lammen perkaamisessa. Se rannalle rakennetun rantasaunan löylyistä tai pikkujollalla soutelusta saivat joskus nauttia näyttelyvieraatkin, pääasiassa kuitenkin isäntäväki itse näyttelytyöpäivien päätteeksi..
Koska kotini ja työpaikkani yli 100 km:n päässä Sammatista, tunsin joskus huolta Simon yksin pärjäämisestä . Onneksi oli turvaverkko! Simon Sammatti-elämän tai aittanäyttelyjen historiaa ei voi kirjoittaa mainitsematta ja kiittämättä Tuulaa ja Jussia, tai naapuria, ”moniapu-konemies” Saarista .
Kristiina Sievers,
Simon elämänkumppani 17 vuotta
Kiitos kommentista Kristiina.
VastaaPoistaSilloin tällöin joku nykyisistäkin näyttelyvieraista muistaa noita 90-luvun näyttelyitä. Hyvini ne ovat painuneet ihmisten mieliin. Joku kertoi kuinka isä otti vieraita vastaan verkkokeinussa loikoillen. Kukoistava puutarha on myös muistettu ja jättikokoinen tuulenpesäkin isossa koivussa aittojen välissä.
Mitään sen kummempaa kronikkaa ei tässä ole tarkoitus tehdä, lähinnä vaan pientä/ helppoa/kevyttä infoa aittojen taustoista ja jotain paikasta, ne kun satunnaista näyttelyvierasta usein mietityttää.
Tuulan mansikkakakkua tarjoiltiin avajaisissa viime ja edellisvuonna ja Saarinen pörrää yhä traktorillaan. Paikka on kutakuinkin samankaltainen kuin ennenkin, joskin puutarha oli pääsyt villiintymään aika lailla ja rakennuksen myös vähän rapistumaan. Blogia pläräämällä saat aavistuksen asioiden tolasta.
Omavoimaisin talkoin yhä edelleen nämä uudetkin näyttelyt on pystyyn laitettu. Ja kun näyttelyaikaa on venytetty koko kuukauden mittaiseksi, se tarkoittaa sitä että minun kesäni viime vuosina on mennyt aikatarkkaan näyttelyiden merkeissä. Onneksi myös minulla on turvaverkkoa sopivasti ympärillä.
Voi Hyvin. Mukava olisi myös nähdä.
Pekka