Yhteenveto kesän 2012 näyttelystä

Näyttelyn päättymisestä on kulunut reilu viikko ja nyt on aika hieman analysoida kesän kokonaisuutta.

Ensiksi on sanottava että itse näyttely sai paljon positiivista palautetta. Kokonaisuutta pidettiin hyvänä ja lähes jokaisena päivänä tähän joku kiinnitti erityisesti huomiota ja myös sanoi asian ääneen. Taiteilijoiden Simo Hannula, Pekka Hannula, Kimmo Ojaniemi, Juha Tammenpää muodostama kokonaisuus oli siis varsin onnistunut. Tämän huomioivat myös paikallislehdet, isompi Länsi-Uusimaa ja pienempi Ykkössanomat, joissa molemmissa näyttely nostettiin näkyvästi esiin. Moni näyttelyyn saapunut vieras sanoikin tulleensa paikalle juuri lehtikirjoittelun takia. Viiden aitan muodostama kokonaisuus koettiin myös juuri sopivan kokoiseksi. Teoksia oli esillä mukavan runsaasti ja myös monipuolisesti. 

Pari asiaa kuitenkin jätti leimansa tähän kesään. Ensiksi sää. Heinäkuu 2012 oli sateisin miesmuistiin ja vettä tuli näyttelyn liki kolmen ensimmäisen viikon aikana päivittäin ja usein vielä varsin reippaasti. Kosteus verotti selvästi kävijöitä. Satunnaiset kesän kulkijat, joita on edellisvuosina piipahdellut paikalle tuon tuostakin, jäivät tänä vuonna vähiin. Sade ei oikein kutsu ihmisiä kulkemaan. Varmaan joissain sisätiloissa pidettävissä näyttelyissä tilanne on päin vastoin, eli sade tuo paikalle porukkaa. Mutta aittoja ei ole oikein mukava kiertää sateessa. 

Sateesta huolimatta joka päivä paikalle saapui edes muutama näyttelyvieras. Ja loppupuolella  sateen tauottua ihmisiä kävi ihan mukavasti edellisvuosien tahtiin. Kävijätavoitteista kuitenkin jäätiin. Kun edellisvuosina ollaan liikuttu yli 500 aikuisvieraan määrissä, niin nyt ei päästy edes neljään sataan. Tänä vuonna haaveissa oli päästä yli 600 vieraan, eli varsin kauas tästä jäätiin. 

Ehkäpä "yleisökatoon" on myös toinenkin syy. Nimittäin eurokriisi. Asia näytti leijailevan kaiken taustalla kuin synkkä pilvi ja se tuli myös useamman kerran esiin ihmisten puheissa. Taidetta ei kuulemma nyt voi ostaa kun "nyt ei tiedä miten tässä käy". Jonkun mieheltä oli loppumassa työt Salosta Nokialta. (Salo ja Lohja ovat Sammattia lähinnä olevat isommat keskukset.) Näyttelyn myynnissä tämä näkyi selvästi. Uniikkiteoksia, joita on aina edelliskesinä myyty muutamia, ei tänä vuonna myyty yhtään. Vain pientä grafiikkaa ostettiin jonkin verran. Muuten taidetta tyydyttiin vain ihastelemaan. Joku sanoikin että on "niin ihanaa kun näin hyvää taidetta voi tulla ihailemaan ilmaiseksi." 

Myös sellaiset kävijät joilla on mielessä taidehankinta eli ovat juuri nyt etsimässä kotiinsa taidetta, jäivät tänä kesänä saapumatta. Ilmeisesti on niin että kotien taidehankinnnat ovat juuri nyt hieman jäissä. Yleisen euro-epävarmuuden takia niitä niitä lykätään tuonnemmaksi. Jatkuva jauhaminen eurosta kyllä vaikuttaa mieliin. Itse laitoin radion kiinni jo kesäkuun puolella enkä ole sitä vieläkään avannut. TV:n uutisia ja ajankohtaisohjelmia en ole myöskään katsellut kokokesänä.

Näytteystä jäi hieman kaksijakoinen tunnelma. Toisaalta pienoinen pettymys säihin, kävijämäärään ja myyntiin. Toisaalta taas tyytyväinen olo näyttelyn laatuun/sisältöön ja tästä saatuun palautteeseen. Mutta elääkö kissa kiitoksella, kuten sanotaan? Tai elääkö taiteilija? 

Taide on riistiriitainen asia. Taideteos on jonkin asteen turhake, glamouria ja luksusta, elitismiin suuntaan kallellaan oleva "tuote". Kuitenkin taidetta tekevät taiteilijat, joiden elämä on useimmiten jotain aivan muuta kuin luksusta.  Taidetta tehdään keleistä huolimatta, satoi tai paistoi. Ja näyttelyitä pidetään oli tulos mikä tahansa, sillä parempaakaan käytäntöä taiteen esittelylle ei toistaiseksi ole kehitetty. 

Ensi vuonna TaideAitat pidetään taas heinäkuussa, kuten ennenkin. Toivottavasti siihen mennessä eurokriisi on ohi, ihmisillä tulevaisuus ja taulunostajilla hyvä tahto.