8.1.2011

Talvikuvia


Tässä muutamia talvikuvia piha-alueesta ja aitoista. On jo tammikuu ja kohta puolin on aika aloittaa ensi kesän näyttelyn rakentelu. Tällä kertaa aikaa on hyvin ja niin kiire ei tule kuin viimevuonna. Näyttää siltä että teemme näyttelyn vielä tänäkin vuonna isän kanssa kahdestaan. Isän tuotanto on varsin laaja ja häneltä löytyy aika paljon sellaista mielenkiintoista mitä ei ole ollut koskaan esillä.

Teemaa emme ole vielä päättäneet mutta saattaa olla että liikumme aivan perusasioiden ympärillä kuten piirtämisessä, piirtämistaidossa ja sen harjoittelussa. Valmiin taidegrafiikan teoksen taustalta löytyy usein varsin paljon raakaa piirtämistyötä ja kynän kanssa puurtamista. Tätä harvemmin esitellään näyttelyissä, joitain harvoja museonäyttelyitä lukuunottamatta, siksi ajattelimme että tavallisen näyttelyvieraan kannalta voisi olla kiinnostavaa päästä kurkistamaan kaikkeen siihen mitä taiteen taustalta löytyy...

2 kommenttia:

  1. Tuleva näyttelynne vaikuttaa kiinnostavalta. Mukavaa, että on mitä odottaa kesältä.

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvältä tuntuu tämä teema. Koetamme tehdä hyvän esityksen heinäkuulle. Vaikka aikaa on vielä ihan reilusti niin lopulta taitaa kiire yllättää, kuten aina ennenkin.

    VastaaPoista