15.6.2015

Kaksi viikkoa avajaisiin

Aika rientää nopeasti. On enää kaksi viikkoa avajaisiin. Onneksi kaikki järjestelyt ovat sujuneet jouhevasti vaikka olen tänä vuonna olen ollut todella kiireinen ateljeessa. Yritän saada aikaan ehjän sarjan teoksia jotka tulevat esille kalu-aittaan. Yleensä olen ollut teosteni kanssa valmiina jo hyvissä ajoin keväällä mutta tällä kertaa minulle näyttää käyvän kuten niin monille taiteilijoille tuppaa käymään näyttelyn alla, eli viimeistelyä tehdään vielä siinä vaiheessa kun teoksen roikkuvat jo seinillä.

Onneksi joku sentään osaan ottaa rennosti vaikka mikä olisi. Topi on löytänyt uuden nukkumapaikan keinutuolista. Vaikka "myyrämestarilla" on jo ikää reilut 12v, niin se hyppää kevyesti tämän kaltaisiin keinutuoleihin kun sille tuulelle sattuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti