7.7.2014

Ensimmäinen viikko takana, kolme jäljellä

Ensimmäinen näyttelyviikko on nyt takana ja alkupäivien tunnelmat ovat olleet hyvät. Ihmisiä on ollut liikkeellä, Simon satiiri on kiinnostanut ja myös esillä olevien taiteilijoiden neljä erilaista lähestymistapaa taiteen tekemiseen. Lauantaisin pidettävät piirrosjumpat ovat myös herättäneet kiinnostusta ja niistä on kyselty päivittäin. Jos jumppaamista haluaa kokeilla niin kannattaa vain tulla paikalle jumpan aikaan ja heittäytyä vain mukaan piirtämisen maailmaan. Kokemuksesta saattaa muodostua innostava silmiä avaava elämys, kuten eräälle viime lauantain piirrosjumppaajalle, joka löysi saman piirtämisen tai luovuuden ilon jota oli kokenut joskus lapsena reilusti 40 vuotta sitten.

Tästä on hyvä jatkaa. Sääkin tuntuu tällä viikolla olevan suosiollinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti