Näyttely keräsi kehuja. Joka päivä jotkut kiittelivät hyvästä näyttelystä, kokoonpanolla Simo ja Pekka Hannula, Martti Anttila ja Mauno Mecklin. Koska paikkakunnalla on muitakin näyttelyitä ja erityisesti lähistöllä Miinan Mökissä eritasoisia taiteen harrastajien ja käsityöläisten lyhyitä näyttelyitä, niin olemme tehneet tietoisen päätöksen tarjota jotain erilaista. Eli käytännössä Taideaitoilla on ollut esillä vain ammatikseen taidetta tekevienns. matrikkelitaiteilijoiden tai Suomen Taiteilijaseuraan kuuluvien taiteilijoiden teoksia.
Kun joku näyttelyvieras kehui Taideaittojen pärjäävän hienosti verrattaessa isoihin kesänäyttelytapahtumiin, niin jäin miettimään hieman asiaa. Itse asiassa tämä näyttely ei ole samassa kategoriassa isojen kanssa. Taideaitat on oikeastaan laajennettu ateljee näyttely, mikä tuo näyttelyyn ihan oman rennon kotoisan fiiliksen. Pientä taiteellista luomistyötä tehdään näyttelyn ohessa. Arki pyörii ja ihmiset otetaan vastaan niinkuin kylään tulevat vieraat. Tämä on ollut tärkeää. Kun paikka on hieman syrjässä ja tänne täytyy oikein varta vasten poiketa, niin on hyvä jos jokainen, joka tänne tiensä löytää, tuntee itsensä tervetulleeksi.
Näyttelyä on kehuttu myös sopivan kompaktiksi, näyttelyksi jossa ei tarvitse itseään väsyttää kilometrien kävelyllä liiallisen tarjonnan seassa. taideaittojen anti on palautteen perusteella ollut sopivan runsas, niin että taiteen nälkä on tullut hyvin tyydytetyksi. Tällä kertaa varsinaisessa näyttelyssä oli vajaat 68 teosta ja lisäksi grafiikan aitassa 120-150 teosta, joten nähtävää kyllä riitti ison näyttelyn verran.
Kesään mahtui pientä kommellusta ja kaikenlaista ylimääräistä säätämistä. Ensin avajaisten alla savustettiin ampiaisia ulos aitoista. Siten hätisteltiin täytetyn pöllön avulla rastaita Torniaitasta, jonne ne tuppasivat tulemaan yöaikaan sotkemaan tilaa jätöksillään. Kerran unohdin aamulla poistaa linnunpelätin-pöllön näyttelytilasta, mikä aiheutti pientä hämmästystä eräälle näyttelyvieraalle, jolle "pöllöteoksen idea ei avautunut".
Eräänä päivänä tielaitos aiheutti päänvaivaa ja ylimääräistä soittelua, kun sen toimesta oli kerätty kaikki opasteet pois, vaikka niille oli anottu (ja saatu) asianmukainen väliaikaisten opasteiden lupa Ely-keskuksesta. Selityksenä oli että "pojat keräsivät ne pois, koska yleensä 95% kylteistä on luvattomia". Kyltit palautettiin paikoilleen pahoittelujen kera.
Kun jo ensimmäisenä viikoloppuna kolme vierasta kopautti päänsä aitan oviaukossa matalaan yläkarmiin, niin otin tavaksi varoitella vieraita matalista ovista Itsekin pamautin pääni jo kerran näyttelyn ripustusvaiheessa.
Pientä ongelmaa oli julisteiden kanssa, jotka eivät kestäneet kovin hyvin sadetta. Ja tästä syystä niitä joutui vaihtelemaan sinne tänne iltahommina näyttelyn aikana.
Paikallislehdet Länsi-Uusimaa, Ykkös-Lohja ja Ykkössanomat kirjoittivat näyttelystä jutut, mikä toi paikalle osaltaan yleisöä.
Säät olivat suosiolliset. Vain parina-kolmena päivänä sade hieman haittasi näyttelyn pyörittämistä. Sopivasti pilvipoutaa koko heinäkuu. Väkeä kävi nyt selvästi enemmän kuin sateisena viime kesänä, vaikka tavoite 500 vierasta jäi saavuttamatta.
Myynti oli aika varovaista. Jotenkin tuntui että jatkuva uutisointi lamasta ja taantumasta ja huonoista talousnäkymistä teki ilmapiiristä jotenkin odottavan. Ja taidehankinnat eivät ole ensimmäisenä mielessä silloin kun tulevaisuus mietityttää.
Mutta mikä jäi päällimmäiseksi mieleen tältä kesältä? Hieman kaksijakoinen olo ja ehkä myös väsynytkin olo. Toisaalta oli mukava tavata ihmisiä, keskustella teoksista, kuulla kommentteja ja saada palautetta. Mutta toisaalta taas oma kesä menee aika tarkkaan näyttelyn järjestelyissä, eikä oikein ole aikaa piipahdella itse muissa kesäsuomen tapahtumissa tai vain lomailla. Näyttelyn pyörittäminen ja valvonta ei ole lomaa. Vaikka sitä yrittäisi ottaa rennosti, niin se ei oikein onnistu. Tämä on ihan oma kuvionsa, jossa päivät sujuvat 'valmiina palvelemaan asenteella' tiettyjen rutiinien mukaan.
