Torniaitassa tapahtuu

Tänään Eeva Tervala ja Juan Antonio Muro rakensivat näyttelyä torniaittaan. Keskelle tilaa, valotornin alle, tulee Tervalan installaatio, jota näissä kuvissa asennetaan. Päivä oli puuhakas, täynnä kaikenlaista säätöä ja naulan naputtelua.

Teen vielä pienen iltalenkin pyörällä ja käyn laittamassa muutaman julisteen lisää lähitienoolle. Huomenna puuha aitoissa jatkuu tarkemman "viilauksen" ja viimeistelyn merkeissä. 

Tämän vuotisesta näyttelystä on kehkeytymässä ihan hyvän näköinen kokonaisuus. Sopivasti erilaisia teoksia ja taiteilijapersoonia.

Ripustus aluillaan

Näyttelyn ripustusvaihe on pikkuhiljaa käynnistymässä. Isoon ja korkeaan torniaittaan, joka on vanha näyttelytilaksi muutettu riihi, on tulossa Eeva Tervalan ja Juan Antonio Muron teoksia. Tilaan tulee mm.  installaatio, jonka kasaamista varten tarvitaan näitä tikkaita.

Ehkä tässä ehtii myös viettämään hieman juhannusta ennenkuin loppukiri toden teolla alkaa. Vanhastaan tiedän että aina loppuvaiheessa ilmaantuu jotain ylimääräistä, suunnitelmatonta juoksemista ja muuta puuhaa ennenkuin kaikki on valmista. Viereiseen Kerrosaittaan tulevat Elina Tammiranta-Summa ja Pertti Summa.  Simo Hannulta tulee esille harvemmin nähtyjä maisemia ja itseltäni kierrätysajatukseen liittyviä kollaaseja. Ihan hyvä kokonaisuus on siis luvassa.

Mutta nyt on aika lämmittää sauna.

Neljä viikkoa avajaisiin

Vielä vajaa kuukausi aikaa avajaisiin ja kaikki näyttää hyvältä tässä vaiheessa. Isossa torni-aitassa on linnunpesä, joten jätän sen siivoamisen aivan viimeiseksi. Sama juttu tapahtui myös viime vuonna. Täytyy nyt olla sen verran tarkkana ja seurata tilannetta, niin että kun tämä pesue on kuoriutunut ja poissa pesästä niin otan pesän heti pois hirren päältä jotta siivekkäät eivät innostu pyöräyttämään toista pesuetta heti perään, kuten viime vuonna.

Ensimmäinen viikko takana, kolme jäljellä

Ensimmäinen näyttelyviikko on nyt takana ja alkupäivien tunnelmat ovat olleet hyvät. Ihmisiä on ollut liikkeellä, Simon satiiri on kiinnostanut ja myös esillä olevien taiteilijoiden neljä erilaista lähestymistapaa taiteen tekemiseen. Lauantaisin pidettävät piirrosjumpat ovat myös herättäneet kiinnostusta ja niistä on kyselty päivittäin. Jos jumppaamista haluaa kokeilla niin kannattaa vain tulla paikalle jumpan aikaan ja heittäytyä vain mukaan piirtämisen maailmaan. Kokemuksesta saattaa muodostua innostava silmiä avaava elämys, kuten eräälle viime lauantain piirrosjumppaajalle, joka löysi saman piirtämisen tai luovuuden ilon jota oli kokenut joskus lapsena reilusti 40 vuotta sitten.

Tästä on hyvä jatkaa. Sääkin tuntuu tällä viikolla olevan suosiollinen.

Siivekkäitä aitoissa

Tänään päivä alkoi torniaitan siivouksella. Yllättävän paljon sinne oli kertynyt talven aikana kaikenlaista roskaa. Kuollut kirjosieppokin löytyi nurkasta. Aitan katossa oleva lasinen valotorni on hieman hämäävä linnuille. Jos siivekäitä eksyy aitan sisälle niin aika helposti ne jäävät valotorniin pöyrimään ja turhaan yrittämään sitä kautta ulos. Mikään ei ole niin vaarallinen kuin hyvä idea jos se on se ainoa idea ilman vaihtoehtoja.

Lisäksi Torniaitassa on tuore linnunpesä, jossa munien haudonta on paraikaa menossa. Hätääntynyt emo jäi valotorniin tarkkailemaan siivoustouhujani ja myöhemmin päivällä alkanutta taulujen ripustamista. Yritin ottaa tästä hautojasta kuvan tätä blogikirjoitusta varten, mutta se ei oikein pitänyt kameran kanssa tehdyistä lähentely yrityksistäni ja livahti aina valotorniin odottelemaan tilanteen rauhoittumista. Saas nähdä miten lintuperheen munista kuoriutuva piipittävä elämä lähtee sujumaan kaikkine ruokintoineen ja lentoharjoituksineen kun näyttely pyörähtää käyntiin ja ihmisiä alkaa rampata aitassa. Pesä on myös rakennettu niin että poikaset todennäköisesti hyppäävät mieluummin gallerian puolelle kuin ahtautuvat hirren päältä ulos. Nakkasin taulut Torniaitan seinille aivan ensimmäiseksi ja laitoin oven lukkoon. Koetan turvata emolle hieman rauhaa ennen kuin tohina alkaa.

Eikä tämä ole ainoa pesä aitoissa. Myös kerrosaitan hirren raossa hautoo joku vikkelä siipinen pieniä muniaan. Viime vuonna riesana ampiaisia tänä vuonna ilona lintuja.

TaideAitat - näyttelyn historia

TaideAitat - kesänäyttelyn lyhyt historia

Isäni Simo Hannula muutti Sammatiin vuonna 1983 ja hankki pienen "Maulan papan syytinki mökkinä" tunnetun maapaikan.  Vuonna 1940 rakennettu "rintamamies tyyppinen" pieni rakennus laajennettiin ateljeetaloksi ja paikalle siirrettiin ensimmäinen aitta isän syntymäkodin Hannulan maalaistalon pihalta Keski-Suomesta Konginkankaan Liimattalan kylästä. 

Kyseessä oli Piikain Aittana tunnettu pieni ulkorakennus, jota käytettiin aikanaan mm. Hannulan maatilan palvelusväen kesä-asuntona. Ikää Piikain Aitalla noin puolen toista sataa vuotta, mahdollisesti jopa reilut 200-vuotta, sillä Keski-Suomeen Hannulaan jäi toinen vastaavanlainen rakennus, josta löytyy merkinnät 1790-luvulta. Täyttä varmuuta Piikain Aitan iästä ei kuitenkaan ole. (Piikain Aittaa kutsutaan välillä myös Simon Aitaksi, koska siinä esitellään nyt kesänäyttelyissä Simo Hannulan tuotannon eri puolia.)

Seuraavaksi paikalle siirrettiin kerralla kolme aittaa vuosina 1987-88. Keski-Suomesta Hannulasta saapui vielä toinen kaksikerroksinen aittarakennus vuodelta 1885. Alunpitäen tämä rakennus oli palvellut maatilan "vaate-aittana". Nykyisin aittaa kutsutaan Kerrosaitaksi ja vain sen alakerta on näyttelykäytössä jyrkkien portaiden takia. Kerrosaitan viereen pystytettiin satavuotias vanha riihi. Sen isä osti lähistöltä Sammatista Aarne ja Vieno Heinoselta. Vuonna 1995 riihen katolle rakennettiin lasi-ikkunallinen pieni torni, jotta valo pääsisi paremmin rakennuksen sisälle. Tästä syystä rakennusta kutsutaan Torniaitaksi.  Kolmas 1987-88 siirretyistä aitoista oli pieni Kaluaitaksi ristitty rakennus. Myös tämä reilut satavuotias rakennus siirrettiin paikalle Sammatista, Lammin Talon suunnasta. Aitta on koristeltu erilaisin työkaluin, kauhoin ym tarvekaluin. 

Ajatus jokavuotisten kesänäyttelyiden pitämisestä aitoissa syntyi 1993, jolloin järjestettiin kokeiluluontoisesti ensimmäinen näyttely. "Taidetta Wanhoissa Aitoissa" pari-kolme viikkoisten kesänäyttelyiden saaman hyvän vastaanoton innoittamana vuonna 1995 aittoihin asennettiin spottivalaisimet ja seuraavana vuonna paikalle veistettiin (Ratilainen) kattoikkunalliseksi näyttelytilaksi vielä yksi, viides aitta vanhan mallin mukaan. Aittaa koristaa pieni vellikello, josta aitan nimi "KelloAitta".

Näyttelyissä oli yleensä mukana jokin vieraileva käsityöläinen tai taiteilija, kuten nukketaiteilija Raija Puonti ja Sammattilainen käsityöläinen Pirkko Heikkilä Ryijyineen. Vuonna 1998 näyttelytoiminta kuitenkin loppui isän, Simo Hannulan väsyttyä jokavuotisiin järjestelyihin. 

Kahdentoista vuoden tauon jälkeen näyttelytoiminta on lähtenyt jälleen käyntiin Pekka Hannulan toimesta ja TaideAitat nimisenä, heinäkuisena neljä viikkoisena tapahtumana ajanmukaisine Facebook-ryhmineen ja blogeineen. Toiminta jatkuu alkuperäisen idean kaltaisena, joskin vierailevat taiteilijat ovat jatkossa lähinnä kuvataiteilijoita.

Vuonna 2013 on näyttelyn perustamisen 20v -juhlavuosi tai tauon jälkeen neljäs näyttely ja kaikenkaikkiaan kymmenes aittanäyttely.

Kommentit ja muistikuvat 90-luvun näyttelyistä ovat tervetulleita.

Kynnykset, portaat, ovet ja ramppihaave

Taidenäyttelyissä kiertää monenkuntoisia ihmisiä, myös niitä joiden jalat ovat heikommassa kunnossa. Siksi on syytä kertoa että täällä aittoihin on melko korkea kynnys (hirren korkeus). Toki ovilla on pieniä portaita ja korokkeita kulkua helpottamassa, mutta kaikkein huonojalkaisimmilla on tästä huolimatta hieman vaikea päästä aittoihin sisälle.

Lisäksi oviaukot ovat matalat (110-130cm), joten näyttelyvieraalta vaaditaan kykyä kumartua tilaan mentäessä.

Kulkua helpottavia ramppeja ei ole (ainakaan toistaiseksi) suunnitteilla. Näyttelytoiminta rajoittuu vain heinäkuulle ja homma pyörii ateljeetalon pihapiirissä omavoimaisin talkoin. Rampit ja kaiteet eivät vain oikein istu vanhojen aittojen kylkiin ja muuhun talon elämään.

Jos joskus tulevaisuudessa paikalle veistetään tuoreesta tavarasta vielä yksi uusi aitta, niin kulun siihen voisi hyvin suunnitella jo veistovaiheessa kaikenlaisille kulkijoille sopivaksi. Mutta tämän näyttää tulevaisuus.

Näyttelykuvia 2011

Tässä hieman kuvia tämän vuotisesta näyttelystä "Hulvatonta menoa - kaikki mitä ikinä haluat tietää piirtämisestä". Kehuja on tullut aika paljon näyttelyn sisällöstä ja piirtämisteeman monipuolisesta esittämisestä.


Torniaitassa saa hyvän käsityksen siitä millainen on piirtäjän kokoelämän mittainen tie, miten paljon vuosia kuluu että hyvä piirrustustaito saadaan hankituksi. Kukaan ei ole seppä syntyessään, ei edes Simo Hannula vaikka lahjoja on ollut. Piirtämismatka alkaa kun Simo aloittaa 14-vuotiaana ABC-piirrustuskoulun ja jatkuu eri koulujen, Taideakatemian ja


itsenäisen taiteilijan uran etsiskelyn ja oman tyylin löytymisen kautta läpi aktiivisten työskentelyvuosien eläkkeelle asti. Vaikka taipumuksia on ja motivaatiokin on ollut piirtämisen oppimiseen kova, niin noin seitsämän vuotta menee että piirtämistaito on erittäin hyvällä tasolla. Ja näin tietysti opettajien valvonnassa. Jos vastaavan taidon hankkii itsekseen koulujen ja ammattimaisen opetuksen ulkopuolella niin sanoisin että asioiden omaksumiseen menee useita vuosia kauemmin.
Ja sitten kun taito on kovalla työllä hankittu, on se "unohdettava", jätettävä taka-alalle ja yritettävä löytää itsensänäköinen omintakeinen tekemisen meininki. Tämä ei aina ole kovin helppoa ja eriasteinen etsiminen voi jatkuu usein läpi elämän.


Kerrosaitassa teemaa syvennetään kurkistamalla "kulisseihin", Pekka Hannulan ideoihin, luonnoksiin ja erilaisiin ajatuksiin joita löytyy teosten taustalta. Yleensä näyttelyissä on esillä vain lopputuotos, ei sitä kehityskaarta mikä on johtanut kyseiseen ratkaisuun.




Kaluaitassa piirtämistä lähestytään kokonaan toisesta suunnasta. "Näköisyys" ja perinteinen piirtämistaito unohdetaan ja piirtämisetä tulee meditaatiota, jumppaa ja henkinen harjoite. Ekspandismiksi nimetty ajatus on herättänyt paljon mielenkiintoa näytelyvieraiden keskuudessa ja erityisesti aiheeseen liittyvästä piirrosjumpasta on kyselty usein.




Pienessä piikain aitassa on esillä Simo Hannulan Exlibriksiä, joista useat ovat tulleet palkituiksi eri foorumeilla koti- ja ulkomailla.


Kelloaitasta on tehty "kauppa-aitta" josta teoksia on voinut ostaa heti mukaan koko näyttelyn ajan.

Kymmenen päivää avajaisiin

Niin se vaan on että kaikista "hyvissä ajoissa aloittamisista" huolimatta kiire tulee tänäkin vuonna. Torniaitan katon laitto viivästyi ensin timpurin takia ja sitten lisää viime viikkoisten sateiden takia. Viime perjantaina tilanne oli tämä.

Onneksi tänään ei satanut ja homma saatiin vietyä päätökseen. Illan siivoilin sotkuja ja kuuntelin hyttysten ininää. Noita pieniä veren imijöitä tuntuu olevan nyt liikenteessä poikkeuksellisen runsaasti. Toivottavasti häviävät heinäkuun myötä.

Huomenna on laitettava liikettä nivusiin ja sipaistava punamultaa Torniaitan pintaan. Samantien voisi vetää keittomaalia useamman kerroksen niin ettei aitoille tarvitse tehdä muutamaan vuoteen yhtään mitään, ainakaan ulkopuolelta. Torniaitan sisus pitäisi maalata, kun tänä vuonna taidan vain paikkamaalailla sieltä missä on eniten tarvetta. Muuten aitat ovat nyt kaikin puolin kunnossa.

Ajatus on että jo juhannuksen tienoilla voisin aloittaa ripustuksen. Tähän touhuun varaan ainakin viikon sillä isän vanha ABC-piirrustus kouluun liittyvä materiaali on hieman haasteellista laittaa esille, kun emme halua ottaa isoja kehystys kuluja. Joten kaikenlaista lasilaatikon nikkarointia piisaa varmasti aivan avajaisiin asti. Tai sitten materiaalista syntyy jonkin sortin installaatio torniaitan korkeaan tilaan.

Kahdeksan viikkoa avajaisiin

Nyt näyttelyn valmistelut ovat lähteneet todenteolla käyntiin. Aikaa on melko tarkkaan kahdeksan viikkoa ja taas on aika paljon tehtävää. Pihan siivousta jatketaan siitä mihin viime vuonna jäätiin. Viikon vanhassa kuvassa on menossa kerrosaitan taakse ja aittojen alle kertyneiden pöniköiden ja muun roinan siivousta.

Viereisen torniaitan uusitut alahirret paistavat vielä vaaleina. Autossa minulla on pala vanhaa hirttä värimallina maalikauppiasta varten. Yritän löytää saman sävyistä punamultaa näihin aittoihin, vaikka aitat tulee maalattua jokapuolelta. Silmä on tottunut vanhaan sävyyn, joten siitä lähdetään. Torniaitan katto pitäisi myös laittaa kuntoon vuotaneesta kohdasta ennen näyttelyä.

Lähtötilanne tämänvuotiseen näyttelyyn on selvästi parempi kuin viime vuonna, jolloin kaikki alkoi sahan kanssa ryteikköä perkaamalla ja kaikenlaista rempallaan ollutta ojentaessa. Nyt pihatöiden kanssa pääseen huomattavasti helpommalla, vaikka multakuorman levitystä yms. nurmikon laittoa on ohjelmassa ihan yllinkyllin.

Pientä lisähommaa ja mylläkkää tulee kesän aikana, myös siitä kun talo liitetään kunnalliseen vesijohtoverkkoon. Mutta onneksi tämä touhu tapahtuu talon toisella puolella, eikä lainkaan aittojen lähellä. Joten näyttely rauha on tältä osin turvattu.

Sellainen kutina on jo tässä vaiheessa että tämän vuotisesta tulee parempi näyttely kuin viime vuotisesta, kun asioita on jo kertaalleen harjoiteltu.

Talvikuvia

Tässä muutamia talvikuvia piha-alueesta ja aitoista. On jo tammikuu ja kohta puolin on aika aloittaa ensi kesän näyttelyn rakentelu. Tällä kertaa aikaa on hyvin ja niin kiire ei tule kuin viimevuonna. Näyttää siltä että teemme näyttelyn vielä tänäkin vuonna isän kanssa kahdestaan. Isän tuotanto on varsin laaja ja häneltä löytyy aika paljon sellaista mielenkiintoista mitä ei ole ollut koskaan esillä.

Teemaa emme ole vielä päättäneet mutta saattaa olla että liikumme aivan perusasioiden ympärillä kuten piirtämisessä, piirtämistaidossa ja sen harjoittelussa. Valmiin taidegrafiikan teoksen taustalta löytyy usein varsin paljon raakaa piirtämistyötä ja kynän kanssa puurtamista. Tätä harvemmin esitellään näyttelyissä, joitain harvoja museonäyttelyitä lukuunottamatta, siksi ajattelimme että tavallisen näyttelyvieraan kannalta voisi olla kiinnostavaa päästä kurkistamaan kaikkeen siihen mitä taiteen taustalta löytyy...

Aitan kengitys

Torniaitan kengitys alkaa olla valmis. Homma olikin selvästi hankalampi mitä alussa näytti. Onneksi työ on nyt takana. Kirvesmiehellä oli tämän kanssa ihan mukavasti päänvaivaa. Vanhat kulmalaudat saavat toistaiseksi jäädä paikalleen vaikka tässä takakulmassa lauta jääkin hieman vajaaksi. Kattohuopa pitäisi vielä uusia, mutta se työ saa odottaa kevääseen ja talven yli mennään paikkausten turvin.

Syysaskareita

Tässä tässä muutama kuva meneillään olevista kunnostuksista. Kerrosaitan katto oli niin huonossa kunnossa ettei muu auta kuin laittaa se kokonaan uusiksi. Kunnostuksen ajakohdan kanssa oli pientä sovittelua kirvesmiehen aikatauluihin ja sadepäiviin, mutta onneksi työ on nyt hyvässä vauhdissa. Yläkerta ei ollut tämän kesän näyttelyssä avoinna, joten näyttelytila kasvaa ensikesäksi. Toinen vaihtoehto on laittaa yläkertaan kesävieraille aittakortteeri.

Pari alahirttä menee myös uusiksi. Pienessä kuvassa on torniaitan takanurkka, joka on painunut liikaa. Vasat kiinnittyvät vaihdettavaan hirteen, joten lattia pitää purkaa. Ei taida homma muutoin onnistua. Yllättävän paljon hommaa muutaman hirrentakia. Katollekin täytyy tehdä vielä jotain, vähintään pientä paikkausta. Painuneen kulman takia huovat ovat menneet hieman ruttuun ja katto ei ole täysin vesitiivis.

Kerrosaitan lipan alla löytyy aitan rakennusvuosi 1885, eli ihan mukavan ikäinen rakennus.

Torniaitassa Pekka Hannulan kollaaseja

Näyttelyn eniten kommentoitu teos löytyy Torniaitasta. Pitkulainen elämän kokonaiskuva "Henkäys" on poikinut lähes päivittäistä palautetta. Elämä on lyhyt ja nopeasti ohi hujahtava.

Torniaitan valo tulee katolle rakennetun valotornin kautta. Valo siivilöityy ylhäältä ja luo tilaan omansalaisen tunnelman. Näyttelytilan teokset ovat kaikki Pekka Hannulan kollaaseja parin viime vuoden ajalta.

Kuvia neljä päivää ennen avajaisia

Torniaitan lattian petsausta apuvoimien kera.



Sateenkaaren juurelta löytyy kultaa... tai ainakin marjapensas.



Puutarhan puolella on niitetty, kitketty, huollettu pensaita, kaivettu ojaa jne.



Santeri punamullittaa talon viimeisiä seinämetrejä 110% teholla tässä Kristiina ottamassa kuvassa.



Kristiina näyttää miten imurilla tehdään ihmeitä vaikka aitassa olisi kahdenkymmen vuoden pölyt ja muurahaisen munat.

Enää kymmenen päivää

Asiat etenevät pikkuhiljaa, vaikka välillä tuntuu että tässä on vielä aivan liikaa sekalaista puuhaa hoidettavana ennen avajaisia, joihin on enää tasan kymmenen päivää aikaa.

Täytyy vain laittaa hoidettavat asiat tärkeysjärjestykseen listalle ja tehdä valmiiksi asia kerrallaan. Selvää on että kaikkea en ehdi tekemään ennen h-hetkeä, mutta tärkeimmät kyllä hoituvat ja näyttely saadaan avatuksi. Sekalaisia hommia, kuten kivimuurin korjausta, risujen silppuamista hakettimella tai marjapensaiden huoltoa, ehdin varmaan tekemään näyttelyn aikanakin iltapuhteina.

Kuvassa olevan torniaitan sisus on siisti ja odottaa teoksia seinilleen. Tänä vuonna en ehtinyt maalaamaan sisätilaa, joten vanha paikoin kärsinyt valkoinen maali saa nyt kelvata.


Aittojen takapusikot on nyt harvennettu, niin että aitat näkyvät myös metsän puolelta ja valoisuutta on tullut reilusti lisää.