20.6.2010

Taiteilijat 2010

TaideAitat jatkaa 90-luvulla pidettyjen kesänäyttelyiden sarjaa reilun kymmenen vuoden tauon jälkeen. Tarkoitus on että näyttelystä muodostuisi jokavuotinen tapahtuma, joka osaltaan piristäisi Länsi-uudenmaan kuvataidekesää. TaideAittojen vuoden 2010 taiteilijat ovat paikan isännät Simo ja Pekka Hannula. Tulevina kesinä Hannulat esittelevät aitoissaan myös muita mielenkiintoisia taiteilijoita Sammattilaiselle taideyleisölle..

Simo Hannula

Taiteilijaprofessori Simo Hannula (s. 1932) on pitkänlinjan taidegraafikko ja kuvataiteilija, joka on ollut vahvasti mukana suomalaisessa taidegrafiikassa aina 1960-luvun alusta alkaen. Hänellä on takanaan mittava ura ja aktiivista näyttelytoimintaa koti- ja ulkomailla. Hän on saanut liki kolmekymmentä koti- ja ulkomaista taidepalkintoa ja osallistunut satoihin näyttelyihin ja biennaaleihin eri puolilla maailmaa. Simo Hannula on yksi suomen arvostetuimpia taidegraafikoita. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia mitali vuonna 1969 ja professorin arvonimi 1993 ja valtion taiteilijaeläke 1993.

Simo Hannula on tunnettu nimenomaan taidegrafiikasta, joka muodostaa suurimman osan hänen laajasta tuotannostaan. Uransa alkupuolella hän vaihteli tekniikoita ja yhdisteli eri menetelmiä samaan teokseen, kunnes 60-luvun lopulta alkaen keskittyi kokonaan etsaukseen. Simo Hannulan taiteen ydin löytyy piirtämisestä. Hän on aina tehnyt runsaasti luonnoksia ja testannut ideoitaan piirtämällä. Ja silloin kun eteen on tullut taiteellisia umpikujia, on niistä löydetty aina ulos piirtämällä.

Pekka Hannula


Toisen polven taidegraafikko, Simo Hannulan poika ja oppilas. Osallistunut Kotimaisiin ja kansainvälisiin taidegrafiikan näyttelyitä vuodesta 1990, yksityisnäyttelyitä vuodesta 1991 lähtien. Pekka Hannulan taidegrafiikka on surrealistissävytteistä tarkkaan etsausviivaan perustuvaa taiturointia. Hänen aiheensa liittyvät usein teemoihin: rakkaus, moraali, elämän tarkoitus ja kuolema.

Viime vuosina Pekka Hannula on työskentellyt paljon myös konstruktivististen paperikollaasien parissa. Hän on kiinnostunut kuvataiteilijan toimeentulon parantamiseen liittyvistä kysymyksistä ja positiivisesta vuorovaikutuksesta taiteen tilaajan ja tekijän välillä. Hän on kehittänyt ajatusta tehdä tilaustöitä asiakaslähtöisesti yhteiskehittelynä (partnerismi) niin, että sekä tilaaja että taiteilija voivat olla tyytyväisiä lopputulokseen. Vuonna 2004 Pekka ja Simo Hannulalla oli laaja yhteisnäyttely Hämeenlinnan taidemuseossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti